Taas pari viikkoa mennyt viimeisestä postauksesta. Niin paljon on kerennyt tapahtua viime postauksen jälkeen, joten tässä postauksessa keskityn vain viime viikonloppuun. Meillä oli nimittäin niin sanotusti pitkä viikonloppu maanantain Labour dayn takia.

Perjantaina en sen kummempia jaksanut raskaan kouluviikon jälkeen tehdä, joten menin vaan salille.

Lauantaina mentiin mun poikaystävän kanssa cityyn. Seikkailtiin taas vaihteeksi ympäri cityä ja pysähdyttiin paikkoihin, jotka näyttivät kiinnostavilta, haha.

Sunnuntaina lähdettiin ostamaan Doncasterin Westfieldiin mulle toista matkalaukkua kaverin kanssa. On jotenkin tosi haikeanoloista joutua miettimään tavaroiden pakkaamista ja sitä itse lähtemistä. Olen alkanut suunnittelemaan mun arkea Suomessa, ja tekemään päätöksiä sitä koskien. Mulla on suunnitelmia ensi kesälle ja syksylle. Ne saa mut oikeasti tajuamaan, että mun pitää lähteä ihan kohta.

Tiedän, että tulen saamaan suuren kulttuurishokin Suomeen palattuani. Ihmiset puhuvat Suomea, ja noh käyttäytyvät kuin suomalaiset. 😀 Small talkia ei kuule joka kadun kulmassa, eikä vieraat ihmiset ole niin ”ystävällisiä” kuin mihin olen tottunut. Kielen ja ihmisten lisäksi myös sää varmasti saa minussa aikaan jonkinlaisia kauhun tunteita, katsotaan. Viime vuonna toukokuun alussa satoi vielä luntakin…

Ja muutenkin se sopeutuminen takaisin Suomeen. Miten saan kiinni siitä elämästä, mitä elin vuosi sitten, vai saanko ollenkaan? Moni asia tulee varmasti muuttumaan elämässäni itseni mukana.

Takaisin sunnuntaihin… Laukkuostoksien jälkeen käytiin Max Brennerin suklaakahvilassa ehkä vikaa kertaa täällä olon aikana. Sen jälkeen suunnattiin kaupan kautta meille tekemään karjalanpiirakoita, jotka onnistuivat yllättävän hyvin. Olin pari kuukautta sitten ostanut ruisjauhoja valmiiksi kaappiin, joten nekin pääsivät nyt käyttöön.

Nää näyttää tässä kuvassa vähän epäilyttäviltä, mutta ne oli oikeasti tosi hyviä, uskokaa tai älkää. 😀

Maanantaina kouluun menemisen sijaan oli siis vuorossa public holiday, joka tarkoitti mulle kauan odotettua Dua Lipan konserttia St Kildassa. Kolme tuntia tanssimista ja laulamista (huutamiselta se luultavasti enemmän kuulosti) sai mun äänen ihan käheäksi, mutta oli se sen arvoista. 

Pakko laittaa tämäkin tänne, sillä osasin niin samaistua tuohon tekstiin… 

Ainiin… Ensi viikolla täytän 18 vuotta! Milloin mustakin on tullut näin vanha… Mutta niin, tässä tämän viikon pikapostaus! Palataan viimeistään mun synttäreiden jälkeen. 🙂 

See ya! <3