Vaihtoon lähtiessäni tiesin, että välillä tulee olemaan huonompia hetkiä. Joskus sitä ikävöi kotia, perhettä ja ystäviä. Sydämessä tuntuu haikealta edes ajatellessa sitä vanhaa kunnon lenkkipolkua. Kaikki nämä tunteet kuitenkin kuuluvat osaksi tätä kokemusta, halusin tai en.

Viime viikolla mulla oli kauhea, mutta onneksi vain hetkellinen koti-ikävä. En ollut muutamaan kuukauteen tuntenut tällaista ikävää, mutta silloin se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. 

Heräsin aamulla puoli kuudelta huonosti nukutun yön jälkeen. Miksi ihmeessä olin siihen aikaan hereillä, kun herätys oli vasta seitsemältä… Siinä sitten kirosin hiljaa mielessäni, ja yritin epätoivoisesti saada unenpäästä kiinni. Onnistumatta. Pyörittyäni sängyssä 1.5 tuntia, se yhtäkkiä iski. Koti-ikävä siis. Mä en tiedä, mikä sen tarkalleen ottaen laukaisi. Ehkä vain yleinen ärsytys päätti nostaa päätään.

Ei siinä sitten muuta kuin ylös sängystä itkukurkussa. Päätin raahautua kouluun toivoen, että olo parantuisi. Mutta jos mä kerran pääsen siihen ”itkettää” moodiin, niin en mä siitä ihan helposti yli pääse. Esimerkiksi kun koulumatkalla spotify laittoi mut kuuntelemaan ”homesick” nimistä biisiä, oli taas kyynelissä pidättämistä. Plääh mikä herkkis oon… 😀 

Päätin ottaa loppupäivän ihan rauhassa siirtäen ajatukset netflixin maailmaan. Tai niin oli tarkoitus, kunnes vahingossa lukitsin itseni ulos talosta. Kyllä, ovi meni vahingossa lukkoon selkäni takanani terassilla käydessäni.  Pääsin kyllä takaisin sisään myllättyäni koko pihan vara-avaimia etsiessäni. Onneksi sellaiset löytyivät…

Parin tunnin netflixin katselun jälkeen oli tarkoitus lähteä salille tapaamaan mun personal traineria. Kaivoin jostain vielä viimeisimmätkin positiivisuuden rippeet ajatellen, että kyllä se ilta tästä vielä hyväksi kääntyy. Salille mentyäni aulatyöntekijä sanoi, että ”aa joo, unohdettiin ilmoittaa sulle, ettei sun trainer ole täällä tänään. Haluatko tulla huomenna uudestaan..?” No ei se sitten kääntynytkään…

Loppuilta meni onneksi ihan hyvin, enkä jäänyt edes auton alle kotimatkalla, heh… Seuraavana päivänä mun mood oli kääntänyt suuntaa 180 astetta, eikä koti-ikävästä ollut enää tietoakaan.

Ei mulla ollut mitään erityistä syytä tuntea koti-ikävää, sillä mitään normaalista poikkeavaa ei ollut tapahtunut. Eikä noi päivän tapahtumat olisi yksittäisinä järisyttänyt mun mieltä, jos olisin ollut hyvällä tuulella. Mutta ihmismieli on kummallinen, niinhän sitä sanotaan.

Koti-ikävä on täysin luonnollinen asia. Se pitää osata kohdata, jotta voi jatkaa normaalia elämää. Pitää itkeä, jos kerta itkettää muistaen, että seuraava päivä tulee olemaan parempi. Pitää olla itselleen armollinen. Mulla toimii aina, jos siirrän mun ajatukset johonkin muualle. Haluan yleensä vain olla hetken yksin ja vaikka katsoa netflixiä tai mennä salille. 

Tällainen postaus tänään… Jotenkin näin jälkikäteen ajateltuna tuo päivä oli todella koominen.. Olisittepa olleet kärpäsenä katossa näkemässä mun toilailut.. 😀 Tuo mielentila ei ole onneksi tullut takaisin tuon jälkeen. Tässä on nimittäin ollut niin paljon kaikkia super ihania juttuja meneillään. Lähipäivinä tulen kertomaan meidän huippulomasta, jolta kotiuduttiin tänään! 

Ainiin… Tänään tuli 4 kuukautta täyteen täällä maailman toisella puolella!!

See ya! <3