Valitse sivu

Heei!

Viime postauksessa kerroin, kuinka pääsin käymään iltasella pari viikkoa sitten Williamstown beachilla. Viime sunnuntaina kuitenkin suunnattiin kavereiden kanssa Williamstowniin uudestaan päiväsaikaan. Niinpä tulin täällä kiireen keskellä rustailemaan tänne tälläisen kuvapainotteisen postauksen meidän ihanasta sunnuntaista.

Williamstown on kyllä niin ihana alue kahviloineen ja suloisine kauppoineen. Käveltiin ympäri Williamstownia ja pistäydyttiin parissa pienessä putiikissa. Päädyttiin lopulta suloiseen kahvilaan, josta osa alhaalla olevista kuvistakin on. Kahvien jälkeen syötiin ranskalaiset, josta jatkettiin yhdelle Williamstownissa sijaitsevalle laiturille. Otettiin siellä parit kuvat, naurettiin tyhmille jutuille ja ihailtiin kaunista maisemaa ja cityn siluettia. Kesällä pitää kyllä päästä Williamstowniin rannalle…

Jos joskus olet tulossa Melbourneen, suosittelen ehdottomasti ottamaan yhtenä päivänä suunnaksi Williamstownin. Monesta paikasta pääset näppärästi junalla sinne.

Williamstown on pullollaan erilaisia jätskipaikkoja…

…ja putiikkeja

Olin aikaisemmin kuullut, että Williamstown olisi hintatasoltaan hieman kalliimpi kuin muut alueet Melbournessa. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa ainakaan kahviloiden osalta. Pienet erikoisemmat vaatekaupat tms on sitten varmaan eri juttu…

Tää kuva huvittaa mua jotenkin, sillä meidän ilme ja asento on melkein tismalleen sama. Eli ei maailman luonnollisimman näköinen kuva, mutta tykkään tästä silti. 😀 

Ahhahhaa rakastan tätä kuvaa! Lokki oli selvästi meidän ranskisten perässä…

Täällä maailman toisella puolella tapahtuu tällä hetkellä vaikka ja mitä. Pari viime postausta on ollut hyvin ”yleisiä” enkä ole oikeastaan kertonut tapahtumista ja muutoksista täällä sen enempää. Tämä on johtunut siitä, että en itsekään ole tiennyt mitä tuleman pitää. Mutta tulen kyllä kertomaan näistäkin asioista tänne, kunhan kaikki vain loksahtaa lopullisesti paikalleen…

See ya! <3